Joulu

Joulu on meillä tänä vuonna tullut vietettyä matalalla profiililla. Emme jaksaneet suunnitella tai kokata erityistä jouluateriaa ja sovimme, ettei joululahjoja osteta kuin lapselle. 

Jouluaattona nautimme kala-ateriasta. Suklaan lisäksi makeita paloja tarjosi aikaisemmin viikolla leivotut joulupiparit. 

Aamupäivällä olimme pitkällä kävelyllä, kun vihdoin näkyi sinistä taivasta. Tosin auringon paistaessa satoi välillä myös vettä. Illalla teimme vielä uuden kävelylenkin: katselimme naapurien jouluvaloja ja taivaan kirkkaita tähtiä sekä kuuta. 

Tyttö sai iltalenkille myös uudet lelut: Mimmi-nuken ja sen rattaat. Mimmille piti näyttää kaikki kauniit ja värikkäät valot. 

Tänään joulupäivänä oli aikainen aamuherätys, sillä olihan uusien lelujen kanssa taas saatava leikkiä. Aamupalaksi söimme "joulupuuroa": yön yli tekeytynyttä omenoita, jouluisia mausteita ja maitokermaa sisältävää kaurapuuroa. 

Meillä onkin syöty tavallisesti, paljon leikitty, laulettu ja tanssittu koko joulu. On ollut oikein rentoa ja mukavaa.

Iltapäivällä menemme ystävien luokse päivälliselle. Luvassa on meksikolaista ruokaa perheen toisen puolikkaan ruokakulttuurin mukaisesti. Hauskaa erilaista joulupäivää! 

Mikä sweet potatoes?

Yhtenä iltana miettiessäni blogille nimeä soi päässäni jatkuvana syöttönä tytön musiikkileikkikoulusta tuttu laulu Sweet Potatoes, bataattien valmistuksesta ja syönnistä kertova laulu. 

Sweet potatoes, makeat perunat suoraan suomennettuna, kuulostikin nopeasti hyvältä nimeltä noin kuvainnollisestikin. Sen pidemmittä puheitta tässä yksi versio sweet potatoes -biisistä, joka on muuten kotoisin Louisianasta, joka oli ensimmäinen kosketukseni Yhdysvaltain etelävaltioihin kohta kymmenen vuotta sitten. 

Laulusta oli vaikea löytää hyvää versiota netin ihmeellisestä maailmasta, mutta tämä on ihan kiva. Lauluntäyteistä viikkoa! 

Kirjastoon!

Täällä kirjasto on oiva paikka meikäläiselle maahanmuuttajalle oppia kulttuuria ja perinteitä. Paikallisissa kirjastoissa järjestetään viikottain viikon eri päivinä eri ikäisille lapsille suunnattuja tarinatuokioita. 

Kun lapsi oli vielä vauva, kävimme 0-2-vuotiaille tarkoitetussa tuokiossa, ja myöhemmin sitten olemme käyneet yli 2-vuotiaiden tarinatuokiossa, joka kestoltaan on noin 30-45 minuuttia. Tarinatuokion aikana lauletaan, lorutellaan (nursery rhymes) ja luetaan kirjoja. Lopuksi on vapaata aikaa joko leikille tai askartelulle. Esimerkiksi ennen Kiitospäivää askarreltiin kalkkunoita. 

Noiden tarinatuokioiden aikana on oppinut meikäläinenkin paljon ja itseasiassa tarinatuokioissa käy useampi maahanmuuttaja lapsineen. 

Vaikka meidän perheessä pidän tärkeänä suomalaista kulttuuriperimää, on minusta ollut todella hyvä päästä sisään myös tähän paikalliseen. Nyt voin (sen lisäksi että opastan englanninkielistä miestäni englanninkielisten lastenlaulujen saloihin ja tuon englanninkielisiä kirjoja kotiin luettavaksi) vaikkapa ottaa osaa sellaisiin äitien leikkimielisiin skaboihin, joissa kisataan, kuka osaa parhaiten ulkoa lasten kirjallisuutta tai lauluja. En silti ihan vielä kisassa - jollaiseen osallistuin pari viikkoa sitten - kovin hyvin menestynyt; olin todella huono mm. lasten televisio-ohjelmiin ja brändileluihin liittyvissä kysymyksissä. Pitääpi skarpata ja mennä taas kirjastoon! Vaiko sittenkin avata televisio? 

Hyytelöä ja vispikermaa

Vaikka täällä on hyvää vauhtia alkaneet joulutohinat - naapurustokin on jo täynnä mitä mielenkiintoisempia ulkovaloja - on palattava vielä hetkeksi viime viikon torstaihin ja Kiitospäivään. 

Syy viime viikon muisteluun johtuu siitä, että ystäväni oli tehnyt mitä mielenkiintoisimman salaatin lihojen kanssa syötäväksi ja syötiinpä sitä meillä vielä muutamia päiviä torstain jälkeenkin. 

Miltä teistä kuulostaa salaatti, jonka ainekset ovat vispikermaa, hyytelöä (Jello), raejuustoa ja purkista mandariinia? Meikäläinen ei ihan lämmennyt tuolle kuultuaan siitä, mutta hei, se maistuikin lihan kanssa ihan hyvältä! Kukapa olisi arvannut. 

Kiitospäivä ja bataattipiirakoita

"Tulettehan meille syömään. Mikä päivä teille sopisi?"

Ystäväni lähetti minulle viestiä edellisviikolla. Sovimme päivästä, mutta valitettavasti minun oli peruutettava, sillä olimme nuhaneniä. "Voitte tulla myös huomenna", hän vastasi. 

Koska toinen puolisko oli työmatkalla, olin tuolloisen viikonlopun yksinhuoltajana. 

Viikonloppu meni nopeasti sisällä, haistellen eteerisen öljyjä, askarrellen ja juoden lämmintä mehua sekä teetä. Pysyen lämpimänä jäätävältä tuulelta suojassa. 

Kausiluontoisesti yksinhuoltajuus on tullut tänä vuonna perheen toisen aikuisen monen viikon työkeikkojen vuoksi tutuksi ja lyhyt viikonloppu menikin kivasti. 

Joka kerta ei ole niin helppoa - ei minulle eikä varmasti muille saman kokemuksen jakaville. Erityisesti silloin on tärkeää, että täällä kaukana on itserakennettu tukiverkko ystäviä, jotka ovat täällä tai siellä: paikan päällä. Ystäviä, jotka kutsuvat syömään. Ystäviä, joiden kanssa tehdään yhdessä ruokaa tai käydään yhdessä ravintolassa päivällisellä. Ystäviä jotka paistavat keksejä ja vievät toiselle ilahduttamaan. Aikuisia keskustelukumppaneja silloinkin, kun Suomessa on yö tai vaikkapa North Carolinassa ollaan töissä. Ihmisiä, jotka huomaavat.

Joka päivä pitäisikin olla kiitospäivä. On niin monta asiaa, joista kiittää, ja niin monta kiitettävää.

Silti on ihanaa, että nyt Kiitospäivän ollessa ovella, saamme muutaman hengähdyspäivän ja valonpilkahduksen tähän marraskuun pimeyteen.

Kiitospäivänä kokoonnumme yhteen ystäväperheen kanssa. Olemme suunnitelleet menyyn ja jakaneet ruokien valmistamisen suunnilleen puoliksi. Aamu menee siis paistaessa kalkkunaa sekä muita herkkuja. Iltapäivällä kokoonnutaan ja nautitaan ystävien seurasta, ruoasta ja juomasta.

Tänään tein kolme bataattipiirakkaa eli sweet potato piet. Tuo on yksi lemppari piirakoistamme ja helppo tehdä. Vaikka blogini ei ole reseptiblogi, tässä yksi, muista ohjeista fiksailtu, ohje Kiitospäivän bataattipiirakalle (onhan blogin nimikin Sweet Potatoes):

Pohja:
4 dl jauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariinia (käytän kylläkin voita ja ehkä hieman vähemmän)
0,5 dl kylmää vettä

Sekoita jauhot, sokeri ja margariini ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja tee taikina. Anna levätä jääkaapissa täytteen tekemisen ajan.

Täyte:
Noin 2 keitettyä ja kuorittua bataattia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljaekstraktia (tai -sokeria)
ripaus suolaa
ripaus kanelia
ripaus inkivääriä
ripaus tai vähän enemmän muskottia
2,5 dl maitoa

Yhdistä keskenään kaikki muut aineet paitsi maito. Sekoita hyvin tehosekoittimella. Lisää maito. Sekoita.

Voitele vuoka, laita pohja vuokaan ja kaada lopuksi täyte. Paista uunissa 180 asteessa noin 45-60 minuuttia. Anna jäähtyä. Nauti!

Tänään onni on

... Päivät pitkät höpöttelevä ja laulava lapsi - laulaa vieläpä useimmiten nuotilleen. 

... Halaukset ja märät pusut

... Keskustelut ystävien kanssa

... Ruokakaupasta löytyneet näkkileivät ja Pandan lakut

... Kaikenkasteleva sade

... Lämmin koti

... Sähköt ja vesi

Täydellisyyden vankila

Jokin aika sitten saimme taas postia, valituskirjeen, naapuruston viralliselta valvojalta. Tällä kertaa kirje oli lähetetty myös monelle naapurille. 

(Pitäisi tässä ehkä mainita, että ennen kesää emme olleet ikinä kuulleetkaan koko tahosta eikä huomautuksia ollut ikinä tullut. Muutaman kuukauden sisällä kirjeitä on sadellut melkein kuukausittain, milloin liian pitkästä ruohosta, milloin liian kuivuneen näköisestä ruohosta.)

Kirjeen mukaan rikomme sääntöjä, jos roskiksemme ovat ulkona muiden ihmisten näkyvillä. Kuten useat naapurit, yli puolet, myös meidän roskaämpärimme ovat olleet muina kuin roskispäivänä talon vierustalla, "sivupihalla". 

Naapuruston sääntöjen, kuten monien muiden naapurustojen, mukaan roskapönttöjä ei saa pitää etupihalla (front yard) tai ajoliuskalla (driveway). 

Kun muutimme naapurustoon kyselin naapurilta, onko talon sivuseinä OK roskiksille. Sain kyllä-vastauksia.

Niinpä lähti taas käyntiin keskustelu säännöistä. Juttelin naapurin kanssa, joka oli sitä mieltä, ettemme ole mitään sääntöjä rikkoneet, sillä hekin ovat pitäneet roskiksiaan seinustalla jo kuusi vuotta ilman ongelmia. Meilläkin on jo pari vuotta mennyt ilman valituksia. Naapuri oli ottanut yhteyttä valvojaan. 

Lähetin minäkin sitten sähköpostia ja pyysin etupiha-sanalle määrittelyä. Olemmeko naapurien kanssa tosiaan, ymmärtämättä, rikkoneet sääntöjä? 

Vastaus tuli samalla tunnilla. Poliitikon vastaus, ympäripyöreä. Rivien välistä merkitys oli kuitenkin tämä: roskapöntöt voivat olla talon seinustalla. Valvoja kuitenkin oli kirjoittanut asian niin, että tämä on vain silloin mahdollista, mikäli on kasvattanut jonkinlaisen puskan näköesteeksi. "Some have solved the problem by growing shrubbery."

Onko tämä ihan todellista?

Mutta lukeeko säännöissä, että roskapöntöt eivät saa näkyä? Ei lue. 

Vastauksessani valvojalle esitin tulleeni siihen tulokseen, ettemme ole rikkoneet sääntöä, mikäli sivuseinä ei ole etupiha. Kerroin myös, miten koen epäoikeudenmukaisena antaa varoituksia ihmisille tällaisesta, kun monta vuotta asia on ollut OK. 

"Hyviä pointteja! Otan nämä seuraavassa kokouksessa esille..." Uudessa vastauksessaan valvoja sanoi palaavansa asiaan, kun on kuullut johtokunnan mietteitä asiasta. 

Minua ei häiritse laittaa roskapönttöjä aidan taakse piiloon. Ei ollenkaan. Itseasiassa näin teinkin jo; jos ne nyt niin paljon jotakuta häiritsevät (vaikkeivät kunnolla edes ole näkyneet), voi meidän roska-astiat olla näkymättömiä. 

Mutta minua häiritsee turhat valitukset; sellaiset joista valitusten sijaan pitäisi antaa yleinen ilmoitus, miten sääntöä luetaan ja mikä on toivottua naapurustossa ja mikä ei. Minua häiritsee se, että ihminen ei saa omassa kotonaan asua rauhassa, vaan koko ajan pitää stressata, onko ruoho kenties liian pitkä ja entä näkyykö rikkaruohoja? Minua suorastaan harmittaa se, että pohdin ihan tosissani pimeään aikaan illalla, pitäisikö vielä käydä ajamassa etupihan nurmi, ja aamulla leikkelen pihasaksilla nopeasti pitempiä tupsuja pois. On tämäkin tapa elää! 

Halloween-hauskaa

Viikonloppuna vietettiin Halloweenia moneen otteeseen eri juhlissa. Oli leikkipaikan Halloween, jolloin tyttö pukeutui leppäkertuksi. Illalla taas päästiin keijuilemaan kunnon Halloween-juhliin, jossa oli eri pisteissä hauskaa tekemistä: Löytyykö musta pilkku tikkarin päästä? Entä kelluvista ankoista? Saatko heitettyä pallon purkkiin? Entä miten käy piirileikissä? 

Hauska juhla oli lasten mieleen - saivat tietysti joka pisteestä jonkun herkun. Herkuttelut jatkuivat seuraavana päivänä. Illalla jäimme kotiin trick or treatingin sijaan ja jaoimme karkkia kaikenmaailman olennoille. Karkkien antaminen olikin niin jännää, että ikkunasta seurattiin, milloin seuraavat  vierailijat saapuvat. Ja kun ei heti sillä sekunnilla tullut seuraavia, tyttö päätti itse koputtaa oveen ja avata sen. Hän piti myös ovea auki ja huusi ihmisille: "trick or treat". Meille sai siis mielellään tulla hakemaan karkkia!

Nopeasti suuri astiallinen karkkia hävisikin - tunnissa. Onneksi viimeiselle porukalle riitti juuri ja juuri karkit.

Karkkien jakaja -keiju odottelee muita taruhahmoja vierailulle.

Rento meininki

Eilen päätin olla tekemättä mitään järkevää.

No hyvä on. Pesin pari koneellista pyykkiä, vessan, tiskit, pyyhin pölyt ja imuroin. Mutta: se ei ollut pakkopullaa. Eilen kaikki oli kivaa.

Kotitöiden lisäksi luimme kirjoja, maalasimme, tanssimme ja lauloimme. Emme pitäneet aamulla kiirettä, nautimme. Sateen tauotessa menimme kävelylle ja annoimme naapurin kuraisille hepoille vihreää ruohoa. 

Tuo päivä tuli tarpeeseen monen tapahtumarikkaan päivän välille. Viime viikonloppuna nautimme suurkaupungin nähtävyyksistä, hyvästä ruoasta ja ystävistä. Alkuviikosta oli töitä ja pakollisia menoja. 

Huomenna perjantaina jatkuvat taas Halloween-hulinat, kun kaupungissa on lapsille järjestettyjä juhlia. Jää nähtäväksi, miten pukeudumme huomenna ja lauantaina. Tiistaista asti meillä on lennellyt siivekäs keiju. Ja välillä taas leppäkerttu. Menisinköhän itse puutarhurista?

Saa nähdä, jatkuuko sateinen viikko, kuten ennustettu on, ja koputtaako kukaan lauantaina oveen "trick or treat". Sunnuntaina täälläkin siirretään taas kellonviisareita talviaikaan. 

Sadepäivän iloja

Pisarat putoilevat meriveteen hentojen aaltojen lyödessä rantaan. Tyttö haluaisi mennä veteen. Ei tänään. Kävellään sateessa rannalla. Hypitään kannoilta ja kiviltä hiekalle. Tehdään hiekkalinna märästä hiekasta. 

Sade kastelee meidät. Tytön Reiman vedenkestävät vaatteet pitävät hänet kuivana. Oma vettähylkivä takkini antaa hieman periksi. 

Sade loppuu. 

Myöhemmin päivällä sataa uudelleen. Illalla taivas on kirkas. Meillä ei usein sada kunnolla, mutta kun sataa, on oikeastaan hauska käydä ulkona ja koskea sadevettä.

Lapsena minusta oli ihana kesäisin juosta sateessa. Laitoimme uikkarit päälle ja juoksimme ympäri taloa. Laitoimme ämpäreitä pitkin pihaa sadevettä keräämään. Hypimme kuraisissa lätäköissä. Liuimme liukumäkeä. Ja kun tuli kylmä, pääsimme saunaan lämmittelemään. 

***

Pari viikkoa sitten satoi oikein kaatamalla, mikä meillä päin on aika harvinaista. Jos sataa, se on kuin hyvin märkää sumua. Istuimme keittiössä ja tyttö osoitti ulos sateeseen. Haluan koskea sadepisaroita. Koska en tehnyt mitään asian eteen, hän päätti mennä ulkovaatekaapille ja ottaa kengät esille. Nyt ulos!

Tuollaisella sateella kadut ovat tarpeeksi märät ja sadevesi virtaa ojissa kohti katukaivoja. Tuollaisella sateella laitamme kämmenet kohti taivasta ja nautimme vedestä. Hypimme lätäköissä, seuraamme veden kulkua ojissa ja isoja putouksia kaivoissa. Lapsi heiluttaa vastaantuleville autoille ja hymyilee. 


Tänään paistaa aurinko.

Hämähäkki-episodi

Mekko lentää kaaressa lattialle ja kiljun.

Miksi? Saatat jo otsikosta arvata.

Tänä aamuna laitoin vastapestyjä ja viikattuja pyykkejä takaisin kaappeihin. Tytön laatikoihin vaatteita lajitellessani päätin samalla tyhjentää laatikon pieneksi käyneistä vaatteista. 

Niin siinä sitten kävi, että yhden mekon kohdalla huomaan suurehkon hämähäkin. Samalla mekko lentää kaaressa ilmaan ja lattialle kiljuessani suureen ääneen. Hengitän syvään ja menen mekon luokse. Ravistan mekkoa varovasti ja hämähäkki tippuu kokolattiamatolle. Ensin sitä on vaikea erottaa tuosta pitkärimpsuisesta matosta. 

Hämähäkki pinkoo takaisin mekon luo piiloon. Juoksen hakemaan kengän ja ravistan taas mekkoa. No niin. Anteeksi hämähäkki, mutta vaatekaappiin et ole tervetullut. 

Hämähäkki-invaasio on täyttä totta, sillä eilen taas sänkymme yläpuolella hengaili yksi. Olohuoneessa niitä asuu muutama. Ehkä jätän ikkunat tästä lähtien näin syksyllä kiinni?

Anna hyvän kiertää

Katselimme tytön kanssa tällä viikolla hänen vauvakuviaan ja kuvista pomppasi kuva ruoasta: iso vuoka riisiä ja kanaa, salaattia ja jälkiruokaa. Otin tuon kuvan tytön ollessa alle kuukauden ikäinen, jolloin muutamat kaverit tekivät meille päivällisiä eri päivinä ja toivat kotiin. Minusta tuo oli niin mukavaa, että päätin heti tilaisuuden tullen tehdä samoin jollekin, joka sitä tarvitsee.

Tänä vuonna moni ystävä täällä on saanut vauvan ja olen tehnyt heille päivällisiä ensimmäisten viikkojen aikana. Joillekin on ystävä tehnyt nettiin meal train -sivustolle oman "junan" ja kutsunut "tapahtumaan" muita ystäviä. Sivustolla jokainen varaa oman päivänsä ja henkilö, jolle ruoka viedään, voi esittää ruokatoiveet, henkilömäärän sekä toiveen siitä, milloin olisi paras aika tuoda ruoka. 

Ruoanvienti on paitsi erittäin mukavaa saajalle, myös tekijälle tulee hyvä mieli ja samalla voi tavata uuden tulokkaan eikä tarvitse miettiä lahjoja.

Ruoanvalmistus ystäväperheille on täällä meidän alueella muutenkin melko yleistä. Minulle on esimerkiksi tarjouduttu muutamaan otteeseen tuomaan päivällistä, kun olemme olleet kipeänä. Kun tällaiseen ei ole tottunut, tuntuu se aluksi vieraalta ja oudolta ottaa vastaan.

Valmistus itsessään voi olla toisaalta stressaava kokemus, mikäli ajattelee, että ystävä arvio ruokaa ja sen laatua tai tekijä on itse hyvin kriittinen omasta tekemisestään. Voin kuitenkin saajan näkökulmasta sanoa, että tuollaisia asioita ei edes tule mieleen. Se onnellisuuden ja kiitollisuuden tunne siitä, kun on valmista ruokaa ja joku toinen on sen valmistanut, on päällimmäisenä mielessä!

Itse olen ruoanviejän roolissa taas tehnyt niin, että teen kaksinkertaisen annoksen, jolloin saa samalla oman perheen sapuskat tehtyä. Kukaan ei toisaalta myöskään odota, että teen heille ruokaa eikä itsekään pitäisi tehdä siitä itselleen pakkoa. Mikäli oma elämäntilanne tai päivä on huono, voi hyvällä omalla tunnolla jättää ruoanvalmistus jollekin toiselle.

Koen kaiken kaikkiaan tämän antamisen ja saamisen kierrättämisen aika hienona asiana, jonka sanoman toivoisin voivani lähettää eteenpäin.

"Throw kindness around like confetti."

Syyskoristeluja

Yksi naapurustossa asumisen hauskoista puolista on tämä aika vuodesta, jolloin ihmiset koristelevat pihansa mitä kauneimmin tai karmeimmin. Minusta on ihana käydä kävelyllä ja katsella pihoja, joihin on ilmestynyt kurpitsoja, syyskukka-asetelmia, linnunpelättimiä, kummituksia, ties mitä. 

Joillakin pihoilla on selvä karmiva teema: luurankoja, seittejä, hämähäkkejä, hautakiviä, varoitustekstejä - toisilla upeasti kaiverrettuja kurpitsoja, punaisia ja vihreitä ulkovaloja. Jotkut pysyvät laajemmin syyskauden teemassa: syyskranssi ovessa, muutama kurpitsa rappusilla, ehkä keltaisia tai oransseja kukkia. Tietysti monella on kaikkea tätä sekaisin.

Ja sitten toki löytyy se yksi piha, jossa mahtavien halloween-koristelujen lisäksi talo on jo vuorattu jouluvaloin. On tähdet katolla ja jäätikkuvalot roikkumassa. 

Siivosin minäkin viime viikonloppuna kesäkoristelut vihdoin pois; vaihdoin kuihtuneet kukat kurpitsamaalta poimimiimme kurpitsoihin ja laitoin pikkuruisen, kiltin sorttisen linnunpelättimen kukkapenkkiin. On kiva laittaa jotain pientä pihaan syksyksi. Ja samalla nuo koristelut voi pitää Kiitospäivään asti hyvällä mielellä. 

Kurpitsoja

Tuulisen ja sateisen viikon pilviverho hälveni sunnuntaiaamuna ja suuntasimme kurpitsatilalle. Kurpitsatiloja on alueella paljon - valinnanvaraa löytyy. Yleensä tilat tarjoavat kurpitsojen myynnin lisäksi esimerkiksi kärryajoja kurpitsamaalle, valokuvaukseen sopivia halloween-aiheisia "taustoja" ja maissi-tai paalilabyrintteja. 

Tilalla, jolla vierailimme, on muun muassa lehmiä ja kurpitsatykki. Me ajelimme myös traktorin vetämässä kärryssä kurpitsamaalle, josta saimme poimia omat kurpitsat. Aikalailla mutaista puuhaa sateen jälkeen. Kurpitsamaalla oli eri kurpitsalajikkeita ja hauskan näköisiä sekalajikkeita, joista poimimme mieleiset mukaan.

Kurpitsamaavierailun lisäksi katselimme kurpitsan ampumista tykillä. Nuo kurpitsat ammuttiin lehmien laidunmaalle ja kun lehmät huomasivat kurpitsan, ne juoksivat sen luokse. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun saimme seurata tätä kiinnostavaa tapahtumaa.

Lisäksi ajelimme pitkin kurpitsojen ohjaamia polkuja pikkukärryillä ja lapset saivat ajaa kolmipyöräisiä. Paikalla oli yllättävän moni tuttavaperhe, kaunis sää oli nimittäin saanut ihmiset liikkeelle. Tilan putiikista sai ilmaiseksi kuumaa omenamehua (apple cider), kahvia ja kaakaota, jota jotkut ystävät nauttivat.

Aamupäivä meni nopeasti aurinkoisen lämpimässä säässä. Iltapäivällä pilvet taas saapuivat. Ehkä maanantaina vietetään sadepäivää?

Epäilyttävä autoilija

Valkoinen perheauto ajaa hiljaa ympäri naapurustoa. Pysähtyy. Jatkaa hissutellen matkaansa, koukkaa seuraavalle kujalle, palaa takaisin, ajaa eteenpäin, pysähtyy. 

Tyttö heiluttaa ajajalle. Seuraan, keiden talon edessä auto pysähtyy. Kamera, naps. Kuva aina pysähtyessä. Muistiinpanoja. 

Näen tämän nyt ensimmäistä kertaa omin silmin. Naapuruston tarkastaja se siinä ajelee ja pysähtelee. Ajaa taas ja pysähtyy. Kukakohan saa tällä kertaa muistutuksen etupihan nurmikosta? Kuka rikkaruohoista? 

Illalla meillä ajetaan nurmikkoa, vaikka juuri viime viikolla sen vedin matalaksi. Ettei vaan tarkastaja pääse yllättämään. 

Töissä hyvällä mielellä

Parkeeraan auton, kävelen raput ylös ja menen sisälle. Ellei joku ole ovella vastassa, haen kupin teetä tai käyn tsekkaamassa kirpputorin uutuudet. Tällä viikolla löysin dollarilla ihanan mekon, juuri oikean kokoisenkin. Sitten otan kansioni, käyn tervehtimässä lähihuoneiden työtoverit ja menen omaan työhuoneeseeni. Tarkistan sähköpostit, avaan tarvittavat ohjelmat.

Kerran, pari viikossa käyn vapaaehtoistyössä yhdessä matalan kynnyksen palvelussa. Tapaan asiakkaita, keskustelemme, ja teen rahaan liittyviä päätöksiä. 

Toivoin hakiessani pääseväni ensisijaisesti "keissityöhön", mitä nyt teenkin. Tätä asiakastyötä varten minun on pitänyt suorittaa erinäisiä kursseja ja testejä, mikä on ollut raikastavaa. Lisäksi asiakasryhmä on itselleni aivan uudenlainen, joten olen innokkaana opiskellut aihetta sekä tavannut asiakkaita. Tietysti myös amerikkalainen työkulttuuri yleensäkin on hieman erilainen kuin suomalainen.

Aluksi suorittaessani kursseja toimin myös toisissa tehtävissä esimerkiksi vastaanottovirkailijana. Tämän koen hyvänä kokemuksena, sillä jokainen työntekijä huolimatta ensisijaisesti työnkuvastaan tekee, mitä ikinä tarvitaan. Vaikkapa vastaanottovirkailijana toimimista (mikäli on käynyt tarvittavan kurssin), ikkunoiden tai mikroaaltouunin pesua. 

Vapaaehtoistyö on täällä hyvin yleistä ja arvostettavaa. Monet tuttavani tekevät jonkin sorttista vapaaehtoistyötä. Se voi olla esimerkiksi omaan uskontoon liittyvää, puistojen ylläpitoa tai vaikkapa kadulta pelastetun koiran ulkoiluttamista. Jotkut vapaaehtoistyöpaikat pystyvät tarjoamaan lounaan sekä maksamaan lastenhoitomaksut ja osan bensakuluista, mikä mahdollistaa työnteon monelle. Melko upeaa!

Kotiin lähtiessä sanon heit. Astuessani ulos hymyilen, sillä mitä muuta voi tehdä, kun on ollut hyvä päivä ja maisema työpaikan portailta näyttää merta sekä vuoristoa?

Turistien maisemia

Olemme päättäneet leikkiä turistia, sillä upeat maisemat, jossa asumme, jäävät arjessa usein nykyään huomaamatta. Niistä on tullut niin tavallisia näkymiä. Viikonloppuna teimmekin pikkuisia päiväretkiä lähialueille.

Vaikka perjantaina satoi jonkin verran, suuntasimme mäennyppylälle, jossa jostakin syystä emme olleet ennen käyneet. Ja hyvä että kiipesimme, sillä näkymät olivat hienot pienestä sumuverhosta huolimatta. Tyttökin jaksoi kävellä puolet muutaman kilometrin mäkisestä matkasta ja nauttia sadepisaroista. 

Lauantaina sen sijaan ajoimme noin 45 minuuttia etelään, jossa meitä odotti alpakkafarmi jos toinenkin. Alpakoita oli hauska katsella, syöttää ja silittää. Omistaja oli tietysti innokas kertomaan alpakoistaan ja niiden villasta, jota saa myös tilalta ostaa valmiina lankakeränä. Lähtiessämme kuulimme kummallista vinkunaa - alpakoiden pitämää varoitusääntä. Peura oli tullut kylään. 

Alpakoiden luota jatkoimme matkaa pikkukylän jammailufestarille. Kadun eri kulmissa oli ryhmiä soittelemassa ja nauttimassa auringosta. Mekin istahdimme yhden autotallin eteen kuuntelemaan puoleksi tunniksi kitaroiden soittoa. Mikä tunnelma!

Ja katsokaapa tätä sunnuntaiaamun maisemaa: 

Kyllä kai siinä kelpasi kävellä, vaikka viileä tuuli jäädytti sormet. Saapuessamme rannalla seisoskeli monta kalastajaa. Lievätkö saaneet hyvän saaliin? 

 

Pikkuötökät

Meillä (ja muilla) on ollut tänä vuonna tavallista enemmän hämähäkkejä. Talo olisi jo muurautunut seiteistä, ellen joka toinen päivä harjaisi niitä pois. Hämähäkkejä on toki näkynyt ja niitä munia myös, muttei me silti olla haluttu myrkkyjä käyttää. Jotkut palkkaavat pieneläintuhoajan, joka käy sprayjaamassa koko talon ja pihan, jotkut hankkivat sprayn ja tekevät saman homman itse. 

Tällä ja edellisviikolla meidänkin etuterassi on ollut vihdoin suihkutettava, koska hämähäkit ovat todella näyttäneet vallanneen sen - niitä oli kymmenittäin etuterassilla. Etuovelle pääsy oli lievästi ilmaisten vaikeahkoa, ellei halunnut hämähäkkejä kutittelemaan päätä. Ja näin pitkän kesän jälkeen nuo ovat melkoisen kookkaita yksilöitä. 

Takapihan suuret hämähäkit ovat osittain vielä elossa, sillä elleivät ne ole kulkureitin tai elämisemme tiellä, olemme jättäneet ne toistaiseksi rauhaan. Silti tänä iltana leikatessani puskia suuren hämähäkin juostessa pakoon saksia, pelästyin taas. Nimittäin eilen seisoessani autotallin ovella, pääni yläpuolelta seittiään pitkin laskeutui yhtäkkiä hämähäkki kohti, mikä ajoi meikäläisen lieviin kirkaisuihin. Saisi jo tämä hämähäkki-invaasio hellittää! 

Silti pitää sanoa, että olemme kyllä nauttineet myös seittien kauneudesta ja katselleet kiinnostuneina seitin kudontaa. Sama juttu on muurahaisten kanssa, jotka erityisesti tykkäävät etupihasta sekä autotallista. Huolimatta siitä, että nuo pikkuötökät pelästyttävät minut (ja tekevät naurunalaiseksi) tullessaan lähelle odottamatta, on aina vain hämmästeltävä, kuinka pikkuruinen muurahainen jaksaa kantaa selässään suuriakin korsia. Luonto on uskomaton. Ja kaunis. 

Syksy = ihana

Syksy on saapunut. Koulubussit kiertävät korttelia ja tyttö juoksee joka kerta ikkunaan: "busSsi!". Lapset ovat päässeet koulusta. Mennään ulos pyöräilemään näille mäkisille teille. Monet puut ovat jo saaneet värikkäitä lehtiä. Puissa roikkuu omenoita ja luumujakin on vielä. Alppiruusu on alkanut kukkia toista kertaa tänä vuonna. 

Seuraavassa kurvissa pauhaa meksikolainen musiikki ja tyttö heiluu tahtiin. Kun poljemme taas lähemmäs kotia, naapurit huutelevat heit ja kysyvät, mitä kuuluu. Olen jo tottunut, ettei tuon kysymyksen kuultua kuulu yleensä pysähtyä; vain ohimennen huutaa takaisin: "how are you?". 

Tämäkin kukka päätti hiljattain kasvattaa uudet nuput, vaikka on jo syyskuu.

                                 
Tänään vietimme aamupäivän parin ystävä-äidin kanssa yhteisen brunssin merkeissä. Lapset saivat leikkiä (ja roikkua meissä) ja me aikuiset syödä sekä höpöttää. Tarjolla oli biscuits (niitä amerikkalaisia, ei englantilaisia pikkuleipiä) makkaroilla, suklaamuffinsseja, kaurakeksejä, hedelmiä ja marjoja, munia edustamassa kasvisquiche sekä juomana vettä, appelsiinimehua ja teetä. 

Ikkunasta seurasimme brunssin aikana huvittuneina kalkkunaa ja kanaa, jotka käpöttelivät ulkona kissojen ja koirien kanssa sulassa sovussa. Asuinalueemme läheltä löytyy paljon maatiloja, ja toisaalta useilla on suuria pihoja, joissa pitää vaikkapa kanoja terveellisten kananmunien toivossa. Possujenkaan kasvattaminen ei ole eriskummallista; itseasiassa tänään syötiin brunssilla makkaraa, joka oli itse kasvatetusta possusta. Monet paikalliset haluavat kasvattaa oman ruokansa tietääkseen, mistä se tulee.

Kotimatkalla pysähdyttiin kaupunkimme yhteisöpuutarhassa poimimassa kukkia. Tyttö juoksenteli sinne tänne ja tutki vihreitä tomaatteja. Eivät nuo taida kypsyä, sillä puita kaataneen myrskyn jälkeen sääkin viileni ja pitkä, toukokuun alussa alkanut kesä tuntuu vihdoin viilenneen. On silti ihanaa taas laittaa villapaita ja -sukat sekä juoda kuppikaupalla teetä!

Tervetuloa naapuriin!

Uudehko naapurusto. Uudet talot, joista kaikki eivät ole edes vielä valmiita. Naapurit. Täydelliset vihreät nurmikot ja kukkapenkit.  Etuterassit tuoleineen. Terassilla voi istua ja seurata naapurien touhuja tai olla seuraamatta. Joillakin naapureilla käy espanjaapuhuvia puutarhureita pitämässä huolen ruohon pituudesta. Nimittäin mikäli ruohonleikkuu unohtuu, sieltä pilkistää rikkaruohoja taikka se ei näytä elinvoimaiselta, voi postiluukussa odottaa huomautus. "Huolehdithan tästä tärkeästä asiasta." Naiset pukeutuvat usein joogahousuihin ja näyttävät siltä, että kuntoilevat koko ajan. On tätä aluetta joskus vitsailtu Wisteria Laneksi. Pari vuotta sitten kun muutimme kotiimme, naapuri koputti oveen ja toi keksejä kauniissa paketissa. Tällaisessa paikassa me tällä hetkellä asumme.

Tässä blogissa kirjoitan arjestamme täällä kaukana Suomesta, Pohjois-Amerikan länsirannikolla: vaikkapa siitä kuinka lähetän postiluukussa tulleille huomautuksille vastineen ja saan vapautuksen nurmikon kastelusta. Ulkosuomalaisen kotirouvan puuhia uudessa maailmassa. Tervetuloa mukaan!