Pikkuötökät

Meillä (ja muilla) on ollut tänä vuonna tavallista enemmän hämähäkkejä. Talo olisi jo muurautunut seiteistä, ellen joka toinen päivä harjaisi niitä pois. Hämähäkkejä on toki näkynyt ja niitä munia myös, muttei me silti olla haluttu myrkkyjä käyttää. Jotkut palkkaavat pieneläintuhoajan, joka käy sprayjaamassa koko talon ja pihan, jotkut hankkivat sprayn ja tekevät saman homman itse. 

Tällä ja edellisviikolla meidänkin etuterassi on ollut vihdoin suihkutettava, koska hämähäkit ovat todella näyttäneet vallanneen sen - niitä oli kymmenittäin etuterassilla. Etuovelle pääsy oli lievästi ilmaisten vaikeahkoa, ellei halunnut hämähäkkejä kutittelemaan päätä. Ja näin pitkän kesän jälkeen nuo ovat melkoisen kookkaita yksilöitä. 

Takapihan suuret hämähäkit ovat osittain vielä elossa, sillä elleivät ne ole kulkureitin tai elämisemme tiellä, olemme jättäneet ne toistaiseksi rauhaan. Silti tänä iltana leikatessani puskia suuren hämähäkin juostessa pakoon saksia, pelästyin taas. Nimittäin eilen seisoessani autotallin ovella, pääni yläpuolelta seittiään pitkin laskeutui yhtäkkiä hämähäkki kohti, mikä ajoi meikäläisen lieviin kirkaisuihin. Saisi jo tämä hämähäkki-invaasio hellittää! 

Silti pitää sanoa, että olemme kyllä nauttineet myös seittien kauneudesta ja katselleet kiinnostuneina seitin kudontaa. Sama juttu on muurahaisten kanssa, jotka erityisesti tykkäävät etupihasta sekä autotallista. Huolimatta siitä, että nuo pikkuötökät pelästyttävät minut (ja tekevät naurunalaiseksi) tullessaan lähelle odottamatta, on aina vain hämmästeltävä, kuinka pikkuruinen muurahainen jaksaa kantaa selässään suuriakin korsia. Luonto on uskomaton. Ja kaunis.