Epäilyttävä autoilija

Valkoinen perheauto ajaa hiljaa ympäri naapurustoa. Pysähtyy. Jatkaa hissutellen matkaansa, koukkaa seuraavalle kujalle, palaa takaisin, ajaa eteenpäin, pysähtyy. 

Tyttö heiluttaa ajajalle. Seuraan, keiden talon edessä auto pysähtyy. Kamera, naps. Kuva aina pysähtyessä. Muistiinpanoja. 

Näen tämän nyt ensimmäistä kertaa omin silmin. Naapuruston tarkastaja se siinä ajelee ja pysähtelee. Ajaa taas ja pysähtyy. Kukakohan saa tällä kertaa muistutuksen etupihan nurmikosta? Kuka rikkaruohoista? 

Illalla meillä ajetaan nurmikkoa, vaikka juuri viime viikolla sen vedin matalaksi. Ettei vaan tarkastaja pääse yllättämään. 

Töissä hyvällä mielellä

Parkeeraan auton, kävelen raput ylös ja menen sisälle. Ellei joku ole ovella vastassa, haen kupin teetä tai käyn tsekkaamassa kirpputorin uutuudet. Tällä viikolla löysin dollarilla ihanan mekon, juuri oikean kokoisenkin. Sitten otan kansioni, käyn tervehtimässä lähihuoneiden työtoverit ja menen omaan työhuoneeseeni. Tarkistan sähköpostit, avaan tarvittavat ohjelmat.

Kerran, pari viikossa käyn vapaaehtoistyössä yhdessä matalan kynnyksen palvelussa. Tapaan asiakkaita, keskustelemme, ja teen rahaan liittyviä päätöksiä. 

Toivoin hakiessani pääseväni ensisijaisesti "keissityöhön", mitä nyt teenkin. Tätä asiakastyötä varten minun on pitänyt suorittaa erinäisiä kursseja ja testejä, mikä on ollut raikastavaa. Lisäksi asiakasryhmä on itselleni aivan uudenlainen, joten olen innokkaana opiskellut aihetta sekä tavannut asiakkaita. Tietysti myös amerikkalainen työkulttuuri yleensäkin on hieman erilainen kuin suomalainen.

Aluksi suorittaessani kursseja toimin myös toisissa tehtävissä esimerkiksi vastaanottovirkailijana. Tämän koen hyvänä kokemuksena, sillä jokainen työntekijä huolimatta ensisijaisesti työnkuvastaan tekee, mitä ikinä tarvitaan. Vaikkapa vastaanottovirkailijana toimimista (mikäli on käynyt tarvittavan kurssin), ikkunoiden tai mikroaaltouunin pesua. 

Vapaaehtoistyö on täällä hyvin yleistä ja arvostettavaa. Monet tuttavani tekevät jonkin sorttista vapaaehtoistyötä. Se voi olla esimerkiksi omaan uskontoon liittyvää, puistojen ylläpitoa tai vaikkapa kadulta pelastetun koiran ulkoiluttamista. Jotkut vapaaehtoistyöpaikat pystyvät tarjoamaan lounaan sekä maksamaan lastenhoitomaksut ja osan bensakuluista, mikä mahdollistaa työnteon monelle. Melko upeaa!

Kotiin lähtiessä sanon heit. Astuessani ulos hymyilen, sillä mitä muuta voi tehdä, kun on ollut hyvä päivä ja maisema työpaikan portailta näyttää merta sekä vuoristoa?

Turistien maisemia

Olemme päättäneet leikkiä turistia, sillä upeat maisemat, jossa asumme, jäävät arjessa usein nykyään huomaamatta. Niistä on tullut niin tavallisia näkymiä. Viikonloppuna teimmekin pikkuisia päiväretkiä lähialueille.

Vaikka perjantaina satoi jonkin verran, suuntasimme mäennyppylälle, jossa jostakin syystä emme olleet ennen käyneet. Ja hyvä että kiipesimme, sillä näkymät olivat hienot pienestä sumuverhosta huolimatta. Tyttökin jaksoi kävellä puolet muutaman kilometrin mäkisestä matkasta ja nauttia sadepisaroista. 

Lauantaina sen sijaan ajoimme noin 45 minuuttia etelään, jossa meitä odotti alpakkafarmi jos toinenkin. Alpakoita oli hauska katsella, syöttää ja silittää. Omistaja oli tietysti innokas kertomaan alpakoistaan ja niiden villasta, jota saa myös tilalta ostaa valmiina lankakeränä. Lähtiessämme kuulimme kummallista vinkunaa - alpakoiden pitämää varoitusääntä. Peura oli tullut kylään. 

Alpakoiden luota jatkoimme matkaa pikkukylän jammailufestarille. Kadun eri kulmissa oli ryhmiä soittelemassa ja nauttimassa auringosta. Mekin istahdimme yhden autotallin eteen kuuntelemaan puoleksi tunniksi kitaroiden soittoa. Mikä tunnelma!

Ja katsokaapa tätä sunnuntaiaamun maisemaa: 

Kyllä kai siinä kelpasi kävellä, vaikka viileä tuuli jäädytti sormet. Saapuessamme rannalla seisoskeli monta kalastajaa. Lievätkö saaneet hyvän saaliin? 

 

Pikkuötökät

Meillä (ja muilla) on ollut tänä vuonna tavallista enemmän hämähäkkejä. Talo olisi jo muurautunut seiteistä, ellen joka toinen päivä harjaisi niitä pois. Hämähäkkejä on toki näkynyt ja niitä munia myös, muttei me silti olla haluttu myrkkyjä käyttää. Jotkut palkkaavat pieneläintuhoajan, joka käy sprayjaamassa koko talon ja pihan, jotkut hankkivat sprayn ja tekevät saman homman itse. 

Tällä ja edellisviikolla meidänkin etuterassi on ollut vihdoin suihkutettava, koska hämähäkit ovat todella näyttäneet vallanneen sen - niitä oli kymmenittäin etuterassilla. Etuovelle pääsy oli lievästi ilmaisten vaikeahkoa, ellei halunnut hämähäkkejä kutittelemaan päätä. Ja näin pitkän kesän jälkeen nuo ovat melkoisen kookkaita yksilöitä. 

Takapihan suuret hämähäkit ovat osittain vielä elossa, sillä elleivät ne ole kulkureitin tai elämisemme tiellä, olemme jättäneet ne toistaiseksi rauhaan. Silti tänä iltana leikatessani puskia suuren hämähäkin juostessa pakoon saksia, pelästyin taas. Nimittäin eilen seisoessani autotallin ovella, pääni yläpuolelta seittiään pitkin laskeutui yhtäkkiä hämähäkki kohti, mikä ajoi meikäläisen lieviin kirkaisuihin. Saisi jo tämä hämähäkki-invaasio hellittää! 

Silti pitää sanoa, että olemme kyllä nauttineet myös seittien kauneudesta ja katselleet kiinnostuneina seitin kudontaa. Sama juttu on muurahaisten kanssa, jotka erityisesti tykkäävät etupihasta sekä autotallista. Huolimatta siitä, että nuo pikkuötökät pelästyttävät minut (ja tekevät naurunalaiseksi) tullessaan lähelle odottamatta, on aina vain hämmästeltävä, kuinka pikkuruinen muurahainen jaksaa kantaa selässään suuriakin korsia. Luonto on uskomaton. Ja kaunis. 

Syksy = ihana

Syksy on saapunut. Koulubussit kiertävät korttelia ja tyttö juoksee joka kerta ikkunaan: "busSsi!". Lapset ovat päässeet koulusta. Mennään ulos pyöräilemään näille mäkisille teille. Monet puut ovat jo saaneet värikkäitä lehtiä. Puissa roikkuu omenoita ja luumujakin on vielä. Alppiruusu on alkanut kukkia toista kertaa tänä vuonna. 

Seuraavassa kurvissa pauhaa meksikolainen musiikki ja tyttö heiluu tahtiin. Kun poljemme taas lähemmäs kotia, naapurit huutelevat heit ja kysyvät, mitä kuuluu. Olen jo tottunut, ettei tuon kysymyksen kuultua kuulu yleensä pysähtyä; vain ohimennen huutaa takaisin: "how are you?". 

Tämäkin kukka päätti hiljattain kasvattaa uudet nuput, vaikka on jo syyskuu.

                                 
Tänään vietimme aamupäivän parin ystävä-äidin kanssa yhteisen brunssin merkeissä. Lapset saivat leikkiä (ja roikkua meissä) ja me aikuiset syödä sekä höpöttää. Tarjolla oli biscuits (niitä amerikkalaisia, ei englantilaisia pikkuleipiä) makkaroilla, suklaamuffinsseja, kaurakeksejä, hedelmiä ja marjoja, munia edustamassa kasvisquiche sekä juomana vettä, appelsiinimehua ja teetä. 

Ikkunasta seurasimme brunssin aikana huvittuneina kalkkunaa ja kanaa, jotka käpöttelivät ulkona kissojen ja koirien kanssa sulassa sovussa. Asuinalueemme läheltä löytyy paljon maatiloja, ja toisaalta useilla on suuria pihoja, joissa pitää vaikkapa kanoja terveellisten kananmunien toivossa. Possujenkaan kasvattaminen ei ole eriskummallista; itseasiassa tänään syötiin brunssilla makkaraa, joka oli itse kasvatetusta possusta. Monet paikalliset haluavat kasvattaa oman ruokansa tietääkseen, mistä se tulee.

Kotimatkalla pysähdyttiin kaupunkimme yhteisöpuutarhassa poimimassa kukkia. Tyttö juoksenteli sinne tänne ja tutki vihreitä tomaatteja. Eivät nuo taida kypsyä, sillä puita kaataneen myrskyn jälkeen sääkin viileni ja pitkä, toukokuun alussa alkanut kesä tuntuu vihdoin viilenneen. On silti ihanaa taas laittaa villapaita ja -sukat sekä juoda kuppikaupalla teetä!

Tervetuloa naapuriin!

Uudehko naapurusto. Uudet talot, joista kaikki eivät ole edes vielä valmiita. Naapurit. Täydelliset vihreät nurmikot ja kukkapenkit.  Etuterassit tuoleineen. Terassilla voi istua ja seurata naapurien touhuja tai olla seuraamatta. Joillakin naapureilla käy espanjaapuhuvia puutarhureita pitämässä huolen ruohon pituudesta. Nimittäin mikäli ruohonleikkuu unohtuu, sieltä pilkistää rikkaruohoja taikka se ei näytä elinvoimaiselta, voi postiluukussa odottaa huomautus. "Huolehdithan tästä tärkeästä asiasta." Naiset pukeutuvat usein joogahousuihin ja näyttävät siltä, että kuntoilevat koko ajan. On tätä aluetta joskus vitsailtu Wisteria Laneksi. Pari vuotta sitten kun muutimme kotiimme, naapuri koputti oveen ja toi keksejä kauniissa paketissa. Tällaisessa paikassa me tällä hetkellä asumme.

Tässä blogissa kirjoitan arjestamme täällä kaukana Suomesta, Pohjois-Amerikan länsirannikolla: vaikkapa siitä kuinka lähetän postiluukussa tulleille huomautuksille vastineen ja saan vapautuksen nurmikon kastelusta. Ulkosuomalaisen kotirouvan puuhia uudessa maailmassa. Tervetuloa mukaan!