Kaksivuotiaan pohdintoja

Muutama viikko sitten istuimme koko perhe auringossa. Tyttö kysyi isältään: "Oletko sinä ruskea?"

Seuraavana päivänä hän kertoi hyvin tietäväisenoloisena minulle: "Olen oranssi."

Muutama päivä kului, ja hän katsoi minua: "Äiti on keltainen."

Tällaisia ajatuksia täällä.

Mitä tänne kuuluu? - Seattlen sykkeessä

Kiireinen arki on vienyt ajan ja nyt nautimme jo ihanasta toukokuusta. Huhtikuu aloitti kesän, kun helle yllätti ja mittarin lukemat nousivat yli 30 celsiusasteen. Eipä olla tänä alkutoukokuunakaan paleltu; lämpöä on riittänyt!

Minulla on nyt vihdoin loppumetreillä työhön liittyvä monen viikon koulutus, joka järjestettiin Seattlessa. Koska meiltä sinne on matkaa, olen siis viettänyt suuren osan ajasta suurkaupungin sykkeessä, ruuhkassa ja hotellilla. Nyt olen onnellisesti siis loppusuoralla ja saan olla taas kotonakin! Tuo matkustaminen ja hotelliyöt eivät omaan makuuni todellakaan voita kotia ja omaa sänkyä. 

Hotellissa nukkuminen on ollut jokseenkin hankalaa, kun on tottunut maaseudun rauhaan eikä jatkuvaan liikenteen meluun. Silti pitää sanoa, että tämä viikko meni jo paremmin eli joko olin niin väsynyt, että oli pakko nukkua tai olen vihdoin taas tottunut liikenteen meluun (Suomessa asuessa asuin jonkin aikaa sataman vieressä ja se oli kyllä yhtä ihanaa melusaastetta). 

Kaikista väsyttävintä on kuitenkin ollut ajaminen ruuhkassa. Seattlessa on meneillään yhden päätien korjaus ja se on tuottanut vielä törkeimmät ruuhkat. Monesti olen toivonut polkupyörää alle. Ja itseasiassa näen joka aamu monia pyöräilijöitä ja tuolla on näkynyt myös ilahduttavan monta kunnon pyörätietä! Yhtenä iltapäivänä ajaessani ruuhkassa kotiin, päätin myös nauttia säästä ja ottaa rennommin: menin kotiin mutkan kautta lautalla. Jäätelötötterö ja ihana lämmin tuulenvire lautan kannella. Kannatti!

Ruuhkasta ja yöunista huolimatta on ollut virkistävää olla koulutuksessa, tutustua uusiin ihmisiin, ja on ollut myös hauskaa oppia uusia alueita Seattlessa. Tällä viikolla menin hetkeksi kävelylle hiekkarannalle, joka on melko lähellä keskustaa. Lämpömittari nimittäin taas näytti kolmeakymmentä. Ja kas kummaa: kaikilla kaupunkilaisilla oli sama idea työpäivän jälkeen ja alue oli aivan täynnä. 

Seattle on ehdottomasti kiva kaupunki, ellei ruuhkaa ruuhka-aikana oteta huomioon ja sitä, ettei oma sänkyni ole siellä!

Kevät ja tulppaanit - Vieraile Washingtonissa osa 3

Hei, huhtikuu on ovella!

Täällä on ollut viime viikot melkoisen haipakkaa.

Mutta ulkoilemaan on tehnyt mieli; sää on nimittäin ollut niin upean kirkas ja lämmin. Tällä viikolla on ollut joka päivä lähemmäs 20 celsiusta ja tänään mittarin lukemat nousivat jo 23 asteeseen! Luultavasti tämä ei nyt ihan näin lämpimänä vielä jatku, siispä siitä ollaan nautittu joka ilta: käyty pyöräilemässä, kävelyllä, tehty pihahommia, pesty autoa...

Vaikka työmatkani on noin tunti yhteensuuntaan, eilen päätin lähteä töihin vielä vähän aikaisemmin ja poiketa reitiltä pellolle. Olen viimeiset pari viikkoa nauttinut automatkalla ihanista auringonnousuista, mutta eilisaamuna menin tulppaanipelloille, joita olen muutamien työpäivien aikana saanut ihailla autosta työhön liittyvillä matkoilla ja kateellisena katsonut, kun joku on hepalla ratsastanut ympäri suurta tulppaanimerta.

Tietenkään eivät nuo viralliset pellot olleet auki aamulla vielä seitsemän aikaan, mutta ihmisiä oli silti liikenteessä jo yllättävän monta - eikä ainoastaan koirien kanssa lenkillä. 

Täällä Pohjois-Washingtonissa on tällä viikolla alkanut vuosittainen, kuukauden päivät kestävä tulppaanifestivaali. Upeita tulppaanipeltoja ja tuoreita kimppuja myynnissä joka kadunkulmassa! 

Sain otettua kuvia vain punaisista tulpaaneista tällä kertaa. Kaiken värisiä kyllä löytyy!

 

Pitkä vai lyhyt?

Uusi pomoni selitti uuden työpaikkani kerroksen pohjapiirrosta ja tuli maininneeksi, että koska meikäläinen on "niin pitkä", näen hyvin väliseinien yli, kuka kulkee missäkin. 

Työkerros on siis suuri alue täynnä tämän kuvan tyyppisiä toimistoalueita - sitä vitsaillaan myös hiirilabyrintiksi:

Kuva Wikimediasta: Cubicle. Meidän toimistomme on monta riviä tällaisia.

Eli siis viimeisimmät uutiset: olen kasvanut pitkäksi!

Vakavissaan: täällä olen kyllä huomannut, kuinka yhtäkkiä olen monen mielestä pitkä - tai en ainakaan lyhyt - toisin kuin Suomessa, jossa usein koulussa olin lyhimmästä päästä. Monen paikallisen ystäväni kanssa itseasiassa tunnen itseni pitkäksi. Kummallista! Ehkä pitäisi sittenkin mennä mittaamaan pituus, jos olen kasvanut huomaamatta.

Myrsky ja sateenkaari

Tänään täällä siirryttiin kesäaikaan. 

Kesältä ei kyllä kauheasti tänään tuntunut myrskyn vellotessa. Kaupan parkkipaikalla laittaessani lasta autonistuimeen tuuli paiskasi autonoven jalkoihini. 

Nopeasti kotiin, kiitos!

Viime päivinä on ollut navakka tuuli; tuuli on katkonut puita ja sähköt ovat olleet välillä poikki. Tänään satoi kunnolla taas vettä ja hetken saimme myös rakeita. Vähän kuin olisi marraskuu.

Ja sitten taas katson ulos: ihanan vihreää ja kukkapenkki täynnä kukkia.

Auringon vielä antaessa valoaan tähän maailmankolkkaan tänä iltana syntyi taivaalle upea, täydellinen kaksoissateenkaari. Tietenkin tätä oli hypättävä pihalle katsomaan. Ja sitten alkoi taas sataa.

Sade kai tuo onnea, sateenkaarikin.

  

Tämä mennyt viikko on ollut vaiheikas.

Kohta alkaa taas uusi vaihe elämässä, kun astun kokopäivätöihin. Isän päivähoito aloittaa toimintansa ja meikäläinen ajelee tunnin matkan töihin ja takaisin. Ainakin näin aluksi.

Mukavaa mennä töihin, vaikka toisaalta toki vie varmasti vähän aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Päivä kerrallaan.

Terveisiä keltaiselta kukkamereltä!

Kevät on lempparini vuodenajoista. Tykkäänkin täällä erityisesti siitä, että kevät on pitkä. Hyasintit kukkivat jo pihassa ja kirsikkapuiden loistoa saa katsella melkein joka puolella. 

Viime viikolla (helmikuussa!) pääsimme taas vuoden odotuksen jälkeen ihailemaan upeaa keltaista merta: narsissipeltoja. Ja superbonuksena matkassa olivat myös mummu ja pappa.

Narsissit ja horisontissa Mt. Baker

Kaskadit - Vieraile Washingtonissa osa 2

Pohjois-Kaskadien kansallispuisto (Wikimedia)

Kirkkaalla säällä ajellessa katson aina, näkyykö Kaskadien vuoristo: onko sää Mt. Bakerilla kirkas, kuinka paljon vuorilla on lunta? (Tällä hetkellä näyttäisi olevan aika ihanan paljon - viime talvi oli nimittäin liian kuiva.) Pohjois-Kaskadien kansallispuisto ja sitä ympäröivä Mt. Baker-Snoqualmie kansallismetsä ovat yksiä lempialueitamme kauneutensa puolesta.

Mt. Bakerin alueella toimii talvikautena kooltaan keskikokoinen laskettelukeskus. Kesäkautena vuoristossa on upeita vaellusreittejä ja tietä pääsee ylös korkeuksiin. 

Yhtenä heinäkuun päivänä ajelimme tien päähän ja kas, jotkut himolaskettelijat olivat kauden viimeisellä laskettelureissulla. He siis kipusivat korkeuksiin suksineen ja laskettelivat sitten omia polkujaan alas. Heinäkuussa!

Tuona kyseisenä heinäkuuna lunta oli vielä yllättävän paljon eikä lumi ollut vielä yläparkkipaikalta sulanut. Jotkut polut olivat täynnä lunta, vaikka ilma oli yli 30 asteinen ja aurinko porotti. Vaeltaminen ei siis ollut helpoimmasta päästä. Maisemat ovat kuitenkin alueella mahtavat!

Mt. Baker talvella

Kesällä

Mt. Bakerin alueella kesällä

Luminen vaelluspolku heinäkuussa

Yhtenä kesänä ajelimme tietä 20 yli Kaskadien Lake Chelanin eteläkärkeen. Tämä tie ei ole talvisin auki lumen vuoksi, kuten etelämpänä olevat vuoriston ylittävät suuremmat tiet. Kauniiden maisemien lisäksi tuo retki yli Kaskadien on muutenkin kiinnostava: lännessä vehreys, puita ja vihreää silminkantamattomiin; idässä aavikko. 

Lake Chelanista voi ajaa vaikkapa Leavenworthiin, joka baijerilaisena kaupunkina on yksi Washingtonin nähtävyys ja käynnin arvoinen. Tai miksei jatkaisi matkaa vaikkapa Snoqualmie-vesiputoukselle?

Tiellä 20 Pohjois-Kaskadien kansallispuistossa

Snoqualmie Falls

Kalliopiirroksia ja jylhiä maisemia - Vieraile Washingtonissa osa 1

Alkuviikosta luin iloisen uutisen: läheisen kansallispuiston jokeen Elwhaan on vihdoin palannut kaloja ja ekosysteemi alkaa elpyä. Odottelemme myös innolla vieraita Suomesta ja siksi päätin tehdä sarjan kirjoitelmia asuinosavaltioni Washingtonin luonnonhelmistä: ensimmäisenä tuo mainittu kansallispuisto. 

Hurricane Ridge (kuva Wikimediasta)

Asumme muutaman tunnin päässä Olympian niemimaalta ja siellä sijaitsevasta kansallispuistosta. Kansallispuisto ei taida olla kovin tunnettu USA:n kansallispuistoista, sillä monet tuttavani täällä eivät ole ikinä (!) siellä käyneet, vaikka näin lähellä asuvat. Olympic kansallispuistossa kasvaa sademetsää, sieltä löytyy mahtavia vuoristo- ja rannikkomaisemia, upeita vesiputouksia ja jopa kuumia lähteitä. Tämän kirjoituksen kuvat ovat suurimmaksi osaksi aiemmilta retkiltämme, ellei toisin ole mainittu.

Lake Crescent ja Marymere Falls ovat yksiä suosituimpia nähtävyyksiä Port Angelesista (jossa muuten voi ryhtyä Twilight-turistiksi, mikäli tuosta on kiinnostunut) länteen. Lake Crescentin pohjoispuolella on neljän mailin Spruce Railroad -polku, jonka varrella on mitä upeampia näkymiä. Mutta varo puumia! 

Pikkuinen Marymere-vesiputous

Spruce Railroad -polulta

Intiaanireservaatti Neah Bayssa sijaitseva Cape Flattery on käymisen arvoinen paikka. Lisäksi intiaanireservaatilta voi tehdä päiväretkiä vaikkapa Shishi Beachille. Neah Bayn Makah-intiaani museo on myös laadukas. 

Cape Flattery

Entä sitten "hääkaiverrukset" kivissä? Lake Ozette ja Cape Alava sekä näiden ympäri menevä polku vie retkeilijän kallioille. Riippuen valitusta polusta, reitti on yhteensuuntaan 3 tai 6 mailia rannalle. Rannalla pitää kävellä jonkin matkaa, kunnes tulee intiaanien kalliopiiroksille ja alueelle, jossa Makah-intiaanien kylä jossakin vaiheessa sijaitsi. Retkipäivä kannattaa suunnitella vuorovesitaulukon mukaan niin, että rannalla ehtii olemaan veden ollessa matalalla. Tällä alueella saisi muuten vietettyä koko päivän.

Meikäläiset saapuivat rantaan vähän myöhään ja jalat kastuivat jonkin verran.

Kenkien ja sukkien kastuminen ei paljon haitannut, kun
edessä olivat Wedding Rocks ja rannan tunnelma.

Nautimme hetken ilta-auringosta ennen kuin pikakävelimme kuusi mailia
takaisin ennen pimeän tuloa.

Retkeillessä kansallispuistossa tuo vuorovesitaulukko on muutenkin hyvä pitää mielessä. Esimerkiksi La Push -intiaanireservaatin alueen upeat rannat ensimmäisestä kolmanteen (First Beach jne.) sekä Rialto Beach La Pushin vieressä ovat hyviä paikkoja tutkia elämää vuorovesialtaissa. Viimeksi Rialto Beachillä näimme paljon esimerkiksi meritähtiä. Mikäli haluaa nähdä Rialto Beachin "Hole-in-the-Wall" -kalliomuodostelman lähietäisyydeltä ja vaikkapa tutkia sitä sisäpuolelta, on matalan veden aika paras. 

Rannikon lisäksi Olympic kansallispuistossa on paljon muutakin: suosittuja kohteita ovat mm. Hoh ja Quinault -sademetsät, Hurricane Ridge ja Sol Duc -vesiputoukset. Kuumia lähteitä vuoristosta on useita. Jotkut ovat helpommin saatavilla, toiset pitää itse etsiä. Vettä, rantoja, vuoristoa, villiä luontoa, vehreyttä ja ikivihreää ja melko lähellä Seattlea!

La Push

Meritähdet Rialtolla

Rialto Beach

Sol Duc Falls (Wikimedia)

Terveysvakuutusviidakossa

Tammikuussa klikkasin uuden terveysvakuutuksen. Tämä on ihan uutta, sillä aiempi vakuutus tuli työn puolesta eikä siinä nyt kauheasti vaihtoehtoja ollut.

Terveysvakuutuksen haku alkoi terveysvakuutusten torilta, jonne laitetaan omat tiedot: sukupuoli, ikä, asuinalue, tulot ym. Tämän jälkeen torilta tulee kaikenlaisia vahtoehtoja.

Sitten voi tehdä lisähakuja vaikkapa jos haluaa käydä jossain tietyssä sairaalassa tai tietyllä lääkärillä. Mikä kuuluu vakuutuksen piikkiin?

Vakuutuksista voi valita mieleisensä tason: pronssin, hopean tai kultaisen. Pronssi on kuukausimaksultaan halvin, mutta saattaa nousta melkoisen kalliiksi, jos tulee sairaalareissuja. Kulta taas on kuukausimaksultaan kallein, mutta sairaalakäyntien kertamaksut taas halvimpia.

Mutta sanonpa vaan, että terveysvakuutuksen hankinta on työtä! Siihen tarvitaan tunteja ensinnäkin siihen, että ymmärtää, mitä kaikki termit tarkoittavat ja sitten punnita, mikä kannattaa ja mikä ei.

Nyt on muutama viikko ollut uusi terveysvakuutus. Koska ostimme vakuutuksen, jossa pitää valita oma lääkäri, on taas aikaa vierähtänyt tutkien mahdollisia kandidaatteja.

Lastenlääkäri lapselle, kaikille sama perhelääkäri vai joku muu? Ja voi, tietysti se ystävien suosittelema lääkäri ei ota uusia potilaita.

Aiempi lääkärimme oli perhelääkäri ja pidin hänestä paljon, joten sellaista etsimme taas. Tuolloin en ollut valinnut ketään, koska olin uusi alueella enkä tiennyt koko systeemistä mitään. Annoin siis vakuutuksen valita lääkäri puolestani. Hyvä tuuri siinä kävikin, koska monet kysyivät minulta, miten ihmeessä olin saanut tuon lääkärin, koska kuulemma hänet on vaikea saada.

Nyt kun tuota lääkäriä emme voi enää tämän uuden vakuutuksen piirissä nähdä, jääpi nähtäväksi, kenet löydämme. Vai pitäisikö vain odottaa vakuutuksen päättävän puolestani? Ehkei sittenkään. Ihan hyviä vaihtoehtoja näyttää olevan alueella.

Välitilassa

Tässä on ollut kirjoittamisesta taukoa vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Paljon tekemistä, ja niin: hengittää ja nukkuakin pitää.

Elämä on välitilassa; tulevaisuus on osaksi auki. Monet ovat kysyneet, olenko stressaantunut tai hermostunut, kenties? 

En oikeastaan sen enempää kuin on normaalia elämäntilanteen muuttuessa. Loppujen lopuksi meillä on asiat hyvin. On lämmin koti, ruokaa, toisemme ja tukijoukot. Osaamme nauttia elämästä. Ja on vaihtoehtoja.

Meillä on uudenlainen vapaus, me olemme nyt tavallinen perhe. Se on oikeastaan tosi ihanaa! Mutta totta on, että rohkeutta muutokseen tarvitaan ja paljon positiivista energiaa. Tietysti myös viime vuoden ja monen aiemman vuoden valmistelut tähän hetkeen auttavat. On rohkeutta jättää palkkatyö, joka elättää ja antaa perheelle terveysvakuutuksen, mutta joka ei tuo onnellisuutta. On rohkeutta lähteä ja alkaa rakennustalkoot uudelta alustalta.

Tämä viikko on mennyt nopeasti töissä, kotona, työhaastattelussa, työhakemuksen kimpussa ja leikkiessä. Tänään meillä oli mammakerhon kanssa aamuinen askartelutapaaminen. Joimme kahvit, söimme pullaa ja yritimme askarrella ovikoristeita lasten pyöriessä ympärillä. Virkistävää ja etenkin tarpeellista muutaman tunnin rentoutumista tälle viikolle!

Tällainen on askartelun lopputulos. Aurinkoa tähän helmikuuhun!

 

Keväistä siivoilua

Tammikuu on ollut melko sateinen ja tuulinen. Eilen saimme kuitenkin nähdä taas sinisen taivaan ja auringon säteitä pidemmän aikaa. Siispä vietimme ulkona aikaa kunnolla ja puuhasimme pihassa. 

Leikkasin laventelipuskia, jotta uudet alut pääsevät kasvamaan ja puskien alla olleet kevätkukat loistamaan. Tutkimme, mitä mullan alta on jo alkanut pilkistää: tulppaanien lehtiä sekä hyasintteja. Hyasintit ovatkin jo aika pitkällä enkä malta odottaa kukintaa. Voi kuinka kevät tuo tullessaan toivoa!

Eilen siivottiin pihaa ja tänään vuorossa oli ikkunoiden pesua navakassa tuulessa. Tyttö ei olisi millään malttanut lopettaa puuhaa ja pesi vielä yhtä ikkunaa kauan sen jälkeen, kun olin jo valmis. Puhtain ikkunoin ja paremmalla näkyvyydellä eteenpäin kohti helmikuuta! 

Torstain positiiviset

Tänään oli hyvä päivä muun muassa seuraavista syistä:

- Lapsi nukkui yön heräämättä eikä yskinyt (täällä on viime viikko nukuttu vähän huonosti lapsen flunssan vuoksi)

- Lapsi heräsi iloisena ja pirteänä hyvin nukutun yön jälkeen.

- Lapsella oli kiva päiväkotipäivä ja meikäläisellä koko päivän kestänyt vapaaehtoistyön pakollinen koulutus, joka jatkuu taas aamulla.

- Koulutuksessa tarjottiin herkullinen aamupala sekä lounas. Päivällinen kotona oli myös hyvää. 

- Illalla tanssittiin kotiporukalla PMMP:n lastenlaulujen tahtiin. Katsottiin myös YouTubesta pari tanssivideota. 

- Iltasaduksi luettiin taas useampaan kertaan lempparikirja "Hei Tilda", jonka lapsi osaa jo itse "lukea". 

 

Tarpeellinen spa-päivä

Maanantaina, Martin Luther King -päivänä, joka oli täällä aika monella vapaapäivä, heräsin aikaisin ja ajoin ystävän luokse. Ihan yksin! 

Ystävä oli ovella vastassa ja jatkoimmekin melkein heti matkaa - hän oli nimittäin varannut meille hieronnan paikallisessa spa:ssa. Olemme jutelleet tästä monta kertaa ja vihdoin päätimme toteuttaa sen; muutaman tunnin äitien hermoloman. 

Päästyämme perille meidät vietiin ihanan rentouttavaan huoneeseen täyttämään sisääntulokysely, jonka jälkeen pääsimme pukuhuoneseen vaihtamaan kylpyvaatteet ja -tossut päälle. Sitten olikin jo aika tunnin hierontaan. 

Hieronta-aika meni niin nopeasti, että tunti ei tuntunut tunnilta sitten millään! Hieronnan jälkeen istuskelimme hengailuhuoneessa, joimme virkistävää vettä ja söimme tarjolla olleita välipaloja. 

Spa:ssa oli myös höyryhuone, siis köyhä sauna. Siellä oli kuitenkin ihan kiva istuskella hetki, kunnes oli tarpeeksi tullut lämmiteltyä (ihmeekseni tämä oli oikeasti tarpeeksi lämmin). Nyt seurasi ihmeellinen hetki, sillä menin suihkuun peseytymään ennen vaatteiden pukemista. Ihmeellistä tämä oli, koska huomasin, että monet muut eivät näin tehneet, vaan muun muassa vain kuivasivat itsensä höyryhuoneen jälkeen. Kiinnostavaa. 

Muutaman tunnin spa-päivämme jatkui vielä lounaalla ja sitten ajoimme jo kotiin ihanan rentoutuneessa mielentilassa. 

Sairaalamuistoja

Sain vuoden alkajaisiksi ihania vauvauutisia ystävältä ja samalla muistui mieleeni ensimmäinen lääkärikäyntini tässä maassa. Nuo lääkärissäkäynnit ovat täällä olleet aina jotenkin koomisia, mutta tuo ensimmäinen kerta jäi kyllä mieleen kulttuurishokkina.

Ensimmäinen lääkärissäkäyntini täällä asuessani oli nimittäin suomalaisin käännettynä ns. ensimmäinen neuvolakäynti. Täällä tuo oli lääkärikäynti. Minulle annettiin sairaanhoitajan kysymysten jälkeen kasa kangasta, josta en oikein saanut selvää, mikä se oli, sekä sairaaloissa käytettävää tutkimuspöytäpaperia. Luultavasti tuo kangaspala oli sellainen sairaalakaapu, joka on selästä aukinainen.

Sairaanhoitaja poistui paikalta ja minun piti laittaa nämä ylleni. Mitä paperipalalla oli tarkoitus tehdä? Ja miten tuo kangaspala tuli laittaa päälle? Näytin varmasti aika hukassaolevalta, kun lääkäri vihdoin tuli huoneeseen.

Samanlaisia kaapuja on tullut tuon jälkeen käytettyä moneen otteeseen tässä medikalisaation ihmemaassa. Viimeksi muistan jo naureskelleeni sairaalahenkilökunnalle paitaa, jonka sain, koska sitä ei mitenkään onnistunut saamaan kunnolla päälle. Usein en muutenkaan ymmärrä, miksi koko kaapua pitäisi käyttää. Mutta oi, kyllä itsensä tuntee niin kovin muodikkaaksi sellainen päällä!

Kotiäitiyden häilyvä määritelmä

Noin kuukausi sitten aloitin palkallisen osa-aikatyön vapaaehtoistyön ja tanssituntien ohjaamisen lisäksi. Uusi työ on sinänsä helppoa, että voin olla kotona; tehdä työt kotikoneella melkein milloin tahansa.  

Lapsi on yleensä kuitenkin kotona, kun työskentelen. Olenko siis yhä kotiäiti, huolimatta vapaaehtoistyöstä, osa-aikatöistä ja lapsen viikottaisista päiväkotikäynneistä? Olen ja en ole.

Uudenvuoden tuulia tunnustellessa koti, äitiys ja työelämä ovat olleet ajatuksissa. Mitä nämä vuodet uudessa kotimaassa ovat tuoneet tullessaan? Miltä kotiäitiys oikeastaan näyttää tänään?

Aika kuluu nopeasti, vaikken tekisi kodin ulkopuolisia töitä, kun mukana häärää kaksivuotias. Tekemisen puutetta ei ole. Kotitöiden lisäksi lapsen kanssa leikitään, käydään ulkona, kirjastossa, leikkimässä kavereiden luona, harjoitellaan elämää ilman vaippoja... Tiedättehän.

Etenkin silloin kun pitäisi tehdä palkkatöitä, mutta myös muina aikoina, taistelen sisäisen perfektionistini kanssa siitä, olenko ollut lapselle tarpeeksi läsnä ja hyvä äiti tai vaihtoehtoisesti: olenko huolehtinut tarpeeksi kodista: tiskit on tiskaamatta, lelut levällään. Entä onko lapsi saanut riittävän ravitsevaa ruokaa? 

---


Minulla on monia ystäviä, jotka ovat kotiäitejä. Olenhan osallistunut kotiäitien kerhoonkin. Jokainen kotiäiti on ainutlaatuinen. 

Yksi opiskelee. Toinen pitää zumba- ym. kuntosalitunteja heti aamuvarhaisella puoli kuudelta alkaen.

Yksi käyttää paljon aikaa mahdollisimman puhtaan ruoan valmistamiseen; kuluttaa aikaa hyvien raaka-aineiden etsintään ja ruoanlaittoon. Saattaa olla, että henkilöllä on tutkinto alalta: leipuri, kokki tai kenties ravintoterapeutti. 

Pari "äitikaveria" omistavat omat valokuvausfirmansa, jotka he ovat pistäneet pystyyn kotiäitiyden myötä jätettyään kokopäivätyönsä. He käyvät ottamassa valokuvia lasten ollessa koulussa tai kerhossa ja tekevät yömyöhään töitä. 

Yksi kaveri omistaa miehensä kanssa terveellisiä välipaloja myyvän yrityksen ja hoitaa yrityksen asioita lastenhoidon lomassa. 

Yksi jos toinen omistaa pienen putiikin ja myy tekemiään tuotteita. Tai pitää musiikkileikkikoulua toiminimellä. 

Kaikilla tuntemillani kotiäideillä ei suinkaan ole yritystä tai palkkatuloja. Monet tekevät kotiäitiydestä taidetta, leikkivät lasten kanssa päivät pitkät, puuhaavat yhdistyksissä, kerhoissa tai seuroissa; järjestävät toisille äideille tekemistä, varmistavat, että myös toiset äidit jaksavat. He ovat niitä tukipilareita, jotka puuhailevat taka-alalla - joiden panosta ei välttämättä ulkopuolinen huomaa. 

Ja sitten on niitä, jotka pitävät kotikoulua lapsilleen, koska eivät ole tyytyväisiä alueen kouluihin tai haluavat muuten vain toimia lastensa opettajina. 

Tällaisia kotiäitejä on tuttavapiiri pullollaan. Pitkät työpäivät ja hintava päivähoito ovat täällä monelle syitä pysyä lapsen kanssa kotona. Toisaalta moni haluaa olla kotona lasten kanssa muutenkin ja ehkäpä kokeilla jotain uutta ammattia, kuten valokuvausta.

Minusta on jotenkin ihanaa, miten jokaisesta jutusta tai asiasta voimme nauttia ja tehdä "työn" tai "ei-työn", mikäli niin haluamme ja päätämme. Täällä on upea yhteisö kotiäitejä, jotka ovat näyttäneet minulle aivan uuden maailman. Siispä minkä ikinä valitsemmekin tieksemme kulkea, nauttikaamme siitä ja huomatkaamme sen opetus elämälle. Kaikista tärkeintä loppujen lopuksi ei kuitenkaan ole status ja työnteko, vaan elämä itsessään ja siitä nauttiminen. Uskon, että kaikelle on aikansa, ja kotiäitiys pitäisi voida aivan hyvin laittaa myös sinne ansioluetteloon. Eikö se jos jokin anna kaikenlaisia mahdollisia taitoja palkallista työelämää ajatellen?

Pyöräilyä ja naapurustokirjasto

Tämä viikko on alkanut pyöräillen. Tänään nautimme sateen jälkeisestä auringonpaisteesta ja pyöräilimme leikkipuistoon muutaman mutkan kautta. Eilen taas tyttö oli daddyn kanssa pyöräilyretkellä eväineen ja silloin vielä piti varoa jäisiä teitä varjoisissa kohdissa. Ja kuulemma mitä lähemmäs rantaa menivät, sitä vaarallisemmaksi tie muuttui, ja heidän piti kääntyä takaisin. 

Tänään moista ongelmaa ei kymmenen asteen lämpötilassa ollut; aurinko paistoi ihanasti ja vuoristot näkyivät jokusesta pilvestä huolimatta. Vaikka ulkona tuntui lämpimältä viime viikkoisen pakkasen jälkeen, eivät nahkarukkaset silti olleet yhtään liioittelua etenkään tullessamme alas mäkisiä teitä. 

Pyöräilyn lisäksi olemme nauttineet ulkosäästä täällä naapurustossa. 

Muutama viikko sitten huomasin myös jotain, joka tekee tässä naapurustossa asumisesta ihan mukavaa kaiken höpöhöpön jälkeenkin: kortteliin on saapunut oma pikku naapurustokirjasto. 

Kirjasto on siis kaappi täynnä kirjoja, joita voi lainata. Sinne voi myös viedä omia kirjojaan toisten luettavaksi.

Little Free Library kotikulmilla

 

Uudenvuoden juhlintaa

Täällä ollaan onnellisesti aloitettu uusi vuosi pikkuhaavereita (kuten tytön turvonnutta huulta) lukuunottamatta.Sää on ollut yllättävästi pakkasen puolella ja aurinko on paistanut kauniisti.

Viime vuoden viimeiset päivät vietettiin aikalailla kotona, sillä sain jonkun pikkupöpön, joka aiheutti muutaman päivän kestäneen migreenin ja kuumeen. Tietysti se oli juuri niinä päivinä, kun olin yksinhuoltajana. 

No, onneksi tuosta selvittiin ja uudenvuodenaatto vietettiin kivasti ystävien kanssa. 

Olimme sopineet viikkoja sitten, että ystäväperhe, jota emme olleet kesän jälkeen nähneet, tulee meille viettämään uudenvuoden vaihtumista. Niinpä aattoaamuna tein nopean tarjoilusuunnitelman, kävin kaupassa ja sitten juhlaa toteuttamaan. 

Tällaiset hatut printtasin lapsille

Tarjolla oli itsetehtyjä lihapiirakoita, kanansiipiä, sipsejä ja guacamolea, vihreää- ja pastasalaattia sekä jälkiruokaa. Printtasin lapsille tekemistä: keltaiselle pahville juhlahatut, jotka he voivat itse värittää mieleisikseen. Hauskin oli mielestäni uudenvuodenaaton bingo, jota kuitenkaan emme ikinä pelanneet, sillä juhlahumua riitti muutenkin ihan tarpeeksi lasten riehuessa hattuineen ja valotikkuineen! Bingo saa siis odottaa seuraavaan vuoteen. 

Uudenvuodenaattojuhla loppui paljon ennen uudenvuoden vaihtumista, sillä unihiekka tavoitti lasten silmät kahdeksan jälkeen. 

Uudenvuodenpäivänä juhlimme taas; toinen ystäväperhe tuli meille kylään. Pelasimme Catan-lautapeliä ja leikimme lasten kanssa. Ruoaksi tein bataattikookoscurrykeittoa paahdettujen kikherneiden kera. Samalla juhlimme tämän viikon synttärisankaria.