Kiitospäivä ja bataattipiirakoita

"Tulettehan meille syömään. Mikä päivä teille sopisi?"

Ystäväni lähetti minulle viestiä edellisviikolla. Sovimme päivästä, mutta valitettavasti minun oli peruutettava, sillä olimme nuhaneniä. "Voitte tulla myös huomenna", hän vastasi. 

Koska toinen puolisko oli työmatkalla, olin tuolloisen viikonlopun yksinhuoltajana. 

Viikonloppu meni nopeasti sisällä, haistellen eteerisen öljyjä, askarrellen ja juoden lämmintä mehua sekä teetä. Pysyen lämpimänä jäätävältä tuulelta suojassa. 

Kausiluontoisesti yksinhuoltajuus on tullut tänä vuonna perheen toisen aikuisen monen viikon työkeikkojen vuoksi tutuksi ja lyhyt viikonloppu menikin kivasti. 

Joka kerta ei ole niin helppoa - ei minulle eikä varmasti muille saman kokemuksen jakaville. Erityisesti silloin on tärkeää, että täällä kaukana on itserakennettu tukiverkko ystäviä, jotka ovat täällä tai siellä: paikan päällä. Ystäviä, jotka kutsuvat syömään. Ystäviä, joiden kanssa tehdään yhdessä ruokaa tai käydään yhdessä ravintolassa päivällisellä. Ystäviä jotka paistavat keksejä ja vievät toiselle ilahduttamaan. Aikuisia keskustelukumppaneja silloinkin, kun Suomessa on yö tai vaikkapa North Carolinassa ollaan töissä. Ihmisiä, jotka huomaavat.

Joka päivä pitäisikin olla kiitospäivä. On niin monta asiaa, joista kiittää, ja niin monta kiitettävää.

Silti on ihanaa, että nyt Kiitospäivän ollessa ovella, saamme muutaman hengähdyspäivän ja valonpilkahduksen tähän marraskuun pimeyteen.

Kiitospäivänä kokoonnumme yhteen ystäväperheen kanssa. Olemme suunnitelleet menyyn ja jakaneet ruokien valmistamisen suunnilleen puoliksi. Aamu menee siis paistaessa kalkkunaa sekä muita herkkuja. Iltapäivällä kokoonnutaan ja nautitaan ystävien seurasta, ruoasta ja juomasta.

Tänään tein kolme bataattipiirakkaa eli sweet potato piet. Tuo on yksi lemppari piirakoistamme ja helppo tehdä. Vaikka blogini ei ole reseptiblogi, tässä yksi, muista ohjeista fiksailtu, ohje Kiitospäivän bataattipiirakalle (onhan blogin nimikin Sweet Potatoes):

Pohja:
4 dl jauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariinia (käytän kylläkin voita ja ehkä hieman vähemmän)
0,5 dl kylmää vettä

Sekoita jauhot, sokeri ja margariini ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja tee taikina. Anna levätä jääkaapissa täytteen tekemisen ajan.

Täyte:
Noin 2 keitettyä ja kuorittua bataattia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljaekstraktia (tai -sokeria)
ripaus suolaa
ripaus kanelia
ripaus inkivääriä
ripaus tai vähän enemmän muskottia
2,5 dl maitoa

Yhdistä keskenään kaikki muut aineet paitsi maito. Sekoita hyvin tehosekoittimella. Lisää maito. Sekoita.

Voitele vuoka, laita pohja vuokaan ja kaada lopuksi täyte. Paista uunissa 180 asteessa noin 45-60 minuuttia. Anna jäähtyä. Nauti!

Tänään onni on

... Päivät pitkät höpöttelevä ja laulava lapsi - laulaa vieläpä useimmiten nuotilleen. 

... Halaukset ja märät pusut

... Keskustelut ystävien kanssa

... Ruokakaupasta löytyneet näkkileivät ja Pandan lakut

... Kaikenkasteleva sade

... Lämmin koti

... Sähköt ja vesi

Täydellisyyden vankila

Jokin aika sitten saimme taas postia, valituskirjeen, naapuruston viralliselta valvojalta. Tällä kertaa kirje oli lähetetty myös monelle naapurille. 

(Pitäisi tässä ehkä mainita, että ennen kesää emme olleet ikinä kuulleetkaan koko tahosta eikä huomautuksia ollut ikinä tullut. Muutaman kuukauden sisällä kirjeitä on sadellut melkein kuukausittain, milloin liian pitkästä ruohosta, milloin liian kuivuneen näköisestä ruohosta.)

Kirjeen mukaan rikomme sääntöjä, jos roskiksemme ovat ulkona muiden ihmisten näkyvillä. Kuten useat naapurit, yli puolet, myös meidän roskaämpärimme ovat olleet muina kuin roskispäivänä talon vierustalla, "sivupihalla". 

Naapuruston sääntöjen, kuten monien muiden naapurustojen, mukaan roskapönttöjä ei saa pitää etupihalla (front yard) tai ajoliuskalla (driveway). 

Kun muutimme naapurustoon kyselin naapurilta, onko talon sivuseinä OK roskiksille. Sain kyllä-vastauksia.

Niinpä lähti taas käyntiin keskustelu säännöistä. Juttelin naapurin kanssa, joka oli sitä mieltä, ettemme ole mitään sääntöjä rikkoneet, sillä hekin ovat pitäneet roskiksiaan seinustalla jo kuusi vuotta ilman ongelmia. Meilläkin on jo pari vuotta mennyt ilman valituksia. Naapuri oli ottanut yhteyttä valvojaan. 

Lähetin minäkin sitten sähköpostia ja pyysin etupiha-sanalle määrittelyä. Olemmeko naapurien kanssa tosiaan, ymmärtämättä, rikkoneet sääntöjä? 

Vastaus tuli samalla tunnilla. Poliitikon vastaus, ympäripyöreä. Rivien välistä merkitys oli kuitenkin tämä: roskapöntöt voivat olla talon seinustalla. Valvoja kuitenkin oli kirjoittanut asian niin, että tämä on vain silloin mahdollista, mikäli on kasvattanut jonkinlaisen puskan näköesteeksi. "Some have solved the problem by growing shrubbery."

Onko tämä ihan todellista?

Mutta lukeeko säännöissä, että roskapöntöt eivät saa näkyä? Ei lue. 

Vastauksessani valvojalle esitin tulleeni siihen tulokseen, ettemme ole rikkoneet sääntöä, mikäli sivuseinä ei ole etupiha. Kerroin myös, miten koen epäoikeudenmukaisena antaa varoituksia ihmisille tällaisesta, kun monta vuotta asia on ollut OK. 

"Hyviä pointteja! Otan nämä seuraavassa kokouksessa esille..." Uudessa vastauksessaan valvoja sanoi palaavansa asiaan, kun on kuullut johtokunnan mietteitä asiasta. 

Minua ei häiritse laittaa roskapönttöjä aidan taakse piiloon. Ei ollenkaan. Itseasiassa näin teinkin jo; jos ne nyt niin paljon jotakuta häiritsevät (vaikkeivät kunnolla edes ole näkyneet), voi meidän roska-astiat olla näkymättömiä. 

Mutta minua häiritsee turhat valitukset; sellaiset joista valitusten sijaan pitäisi antaa yleinen ilmoitus, miten sääntöä luetaan ja mikä on toivottua naapurustossa ja mikä ei. Minua häiritsee se, että ihminen ei saa omassa kotonaan asua rauhassa, vaan koko ajan pitää stressata, onko ruoho kenties liian pitkä ja entä näkyykö rikkaruohoja? Minua suorastaan harmittaa se, että pohdin ihan tosissani pimeään aikaan illalla, pitäisikö vielä käydä ajamassa etupihan nurmi, ja aamulla leikkelen pihasaksilla nopeasti pitempiä tupsuja pois. On tämäkin tapa elää! 

Halloween-hauskaa

Viikonloppuna vietettiin Halloweenia moneen otteeseen eri juhlissa. Oli leikkipaikan Halloween, jolloin tyttö pukeutui leppäkertuksi. Illalla taas päästiin keijuilemaan kunnon Halloween-juhliin, jossa oli eri pisteissä hauskaa tekemistä: Löytyykö musta pilkku tikkarin päästä? Entä kelluvista ankoista? Saatko heitettyä pallon purkkiin? Entä miten käy piirileikissä? 

Hauska juhla oli lasten mieleen - saivat tietysti joka pisteestä jonkun herkun. Herkuttelut jatkuivat seuraavana päivänä. Illalla jäimme kotiin trick or treatingin sijaan ja jaoimme karkkia kaikenmaailman olennoille. Karkkien antaminen olikin niin jännää, että ikkunasta seurattiin, milloin seuraavat  vierailijat saapuvat. Ja kun ei heti sillä sekunnilla tullut seuraavia, tyttö päätti itse koputtaa oveen ja avata sen. Hän piti myös ovea auki ja huusi ihmisille: "trick or treat". Meille sai siis mielellään tulla hakemaan karkkia!

Nopeasti suuri astiallinen karkkia hävisikin - tunnissa. Onneksi viimeiselle porukalle riitti juuri ja juuri karkit.

Karkkien jakaja -keiju odottelee muita taruhahmoja vierailulle.